OVET-valmennus

Etusivu / OVET-valmennus

Valmennusta omaishoitajille

Omaishoitajaliitto kehitti Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella Ovet-valmennuksen vastaamaan tähän tarpeeseen. Omaishoitajaliitto kouluttaa Ovet- ohjaajia omaishoitaja yhdistyksistä ja paikallisyhdistykset toimivat alueillaan valmennuksien järjestäjinä.

Ovet-valmennusta on järjestetty eri puolilla Suomea ja sen antiin on oltu tyytyväisiä, omaishoitajien tiedot, taidot ja jaksaminen ovat lisääntyneet valmennuksen myötä.

 Valmennuksessa käydään läpi asioita joita omaishoitajatilanteessa oleva joutuvat kohtaamaan;

  • Mitä yhteiskunnan palveluita on saatavilla omaishoitotyön tueksi?
  •  Miten avustetaan ergonomisesti, itseä ja avustettavaa loukkamatta?
  •  Mitkä apuvälineet voisivat helpottaa arkea?
  • Hoitotyön osalta valmennuksessa saadaan tietoa ruokailuun, lääkitsemiseen, puhtauteen, lepoon ja liikuntaan.
  •  Myös omasta itsestä pitäisi omaishoitajan muistaa huolehtia ja miettiä omia voimavaroja, oman elämän sisältöä ja mielekkyyttä kuten harrastuksia, vapaa-aikaa ja ihmissuhteita ja tarpeen tullen osata hankkia apuverkostoja ja lisäpalveluita oman jaksamisen tueksi.

MuistiOvet
MuistiOvet on Ovet-valmennuksen® sovellus, jonka sisällössä ja toteutuksessa on huomioitu muistisairauteen sairastuneita läheisiään hoitavien omaishoitajien näkökulma ja tarpeet. MuistiOvia järjestävät liiton paikallisyhdistykset yhteistyössä paikallisen muistiyhdistyksen kanssa.

 


eOvet-kurssi verkossa

Verkon kautta tapahtuvassa eOvet-kurssissa käsitellään omaishoitajuutta ja omia voimavaroja, tukipalveluja sekä hoivatyön taitoja. Kurssiin sisältyy itse opiskeltavaa materiaalia, pohdintatehtäviä ja verkossa tapahtuvaa keskustelua. Osallistumista varten tarvitaan tietokone, nettiyhteys sekä sähköpostiosoite. eOvet-kurssi on maksuton.

Ovet-valmennukseen on jatkuva haku.

Valmennus järjestetään kun olemme saaneet riittävän suuren ryhmän kasaan. 

Ota yhteyttä Suviin tai Päiviin jos olet kiinnostunut. Valmennus on osallistujille ilmainen.